torstai 15. joulukuuta 2011

Ostarilla!

 Brasíliassa autot hallitsevat koko kaupunkia. Vovólla oli asiaa ostarille ja tietenkin me lähdetiin mukaan, kun kerran kutsuttiin. Tälläkertaa menimme ParkShoppingiin. 

 Tämä on itseasiassa neljäs kerta, kun vietän joulun Brasiliassa. Jouluhössötystä ei näe tai kuule samalla tavalla kuin Suomessa. Jokaisella ostarilla on amerikkalaistyylinen muovikoristelu, 
kuusi ja joulupukki.





 Ostarilla kuuluu syydä pikaruokaa. Giraffas on brasilialainen pikaruokaketju, joten söimme siellä. Tämä annos maksoi 8,70$ (valuutta on Brasiliassa real) ja lastenannos hampurilaisella olisi ollut 14,70$. Halvin annos siis! Esikoinen vain ihmetteli miksei saanut lelua, kun kerran oltiin pikaruokalassa!

 Fraldário on lastenhoitohuone. Suomeen verrattuna ainut erikoinen asia on, että siellä on hoitajia auttamassa vaipanvaihdossa. Menin vahingossa ensin kylmähanan alle, kun siellä oli myös lämminvesipiste. Hoitaja tuli minua ohjaamaan oikeaan paikkaan, ja auttoi pesemään vauvan pyllyä. Nopeammin kuin huomasinkaan hän jo laittai peppuun saippuaa (brasilalaiset vauvansaippuat ovat täynnä ihania hajuja!). Unohdin harson ja hoitaja tuli paperin kanssa peppua kuivaamaan. Palatessani vaipanvaihtopaikalle toinen hoitaja oli jo laittanut kakkaiset vaatteet muovipussiin. 
Tämä kuva on imetyshuoneesta. Toinen huone oli pulloruokintaa varten ja menin vahingossa ensin sinne. Sitten hoitaja tuli pikaiseen siirtämään minut!

 Matkalla takaisin autolle ostimme tuorepuristettua mehua kadunkulmasta, 1$ / kuppi. Esikoinen valitsi mangomehun.

Parkkipaikalla vovó kertoi esikoiselle miten köyhät lapset Brasíliassa keräävät johtoja kaduilta. 1kg johdosta saa 40$.

 Sitten etsittiin meidän auto, muutaman muun auton joukosta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti